Meksikonlahden kosketus

Wingate by Wyndhan -hotellin lämmin aamiainen oli odotetusti erinomainen, mutta se vieläpä ylitti odotukset. Tarjolla oli tavallisten munakkaan ja jauhelihapihvin lisäksi pekonia sekä leivän päälle juustoa. Leivänpäällisistä täällä saa usein vain haaveilla.

Aamiaisen jälkeen ajoimme parisenkymmentä kilometriä takaisin kaupunkiin tutustuaksemme Mobilen historialliseen keskustaan. Keskustaa on turistioppaassamme verrattu New Orleansiin, niin keskustan kuin kartanoidensa puolesta. On totta, että arkkitehtuuriltaan kaupungit muistuttavat toisiaan, mutta New Orleansiin verrattuna Mobilen keskusta-alue on hengetön, ränsistynyt ja autioitunut pikkukylä. Ilmiö on meille tuttu useasta muustakin amerikkalaiskaupungista, joissa ostoskeskukset on rakennettu moottoritien varteen, ja keskusta jätetty kuivettumaan ja tyhjenemään. Mobilen keskusta ei ole ihan täysin tyhjentynyt konferenssikeskuksen ja hotellien sekä useiden suurten pankkien johdosta, mutta peilipinta ei keskustan houkuttelevuutta lisää.

Mobilen keskustan pääkatu (Dauphin St.) oli hiljainen tiistai-aamupäivällä. 

Vanha rakennuskanta ränsistyy, mutta uutta pilvenpiirtäjää nousee rinnalle.

Oudoista oudoin juhlapaikka vuokrattavana

Törmäsimme keskustassa muinaiseen, vielä käytössä olevaan parkki-automaattiin, jollaista olemme jopa käyttäneet käydessämme Houstonissa ensimmäisellä Roadtripillämme vuonna 2008. Parkkiruudut on numeroitu, ja käyttäjä käy tunkemassa setelin tai kolikot parkkialueelta löytyvän taulun oikeaan luukkuun. Paikoituksenvalvonta toimii siten, että parkkipirkko käy säännöllisesti tyhjentämässä luukut, ja jos luukussa ei ole rahaa parkkiruudun ollessa täysi, niin käry kävi.

Ilmeisen toimiva systeemi, kun vieläkin on käytössä.

Mobilessa on paljon hienoja mitälie-puita, joiden oksia peittää erikoinen lehtikasvi. 

Puut reunustavat kauniisti Government Streetiä ja antavat suojaa kadunvarressa sijaitseville kartanoille.

Olen aiemminkin postaillut hauskoista rekisterikilvistä, joiden bongaaminen tässä maassa on helppoa. Kaikki symbolit ovat täällä mahdollisia, ja lisäksi kilvet ovat osavaltiokohtaisia eli sama kilpi voi tulla vastaan jo seuraavassa osavaltiossa.

Nähdään!

Olimme alunperin suunnitelleet menevämme täksi yöksi Panama Cityyn Floridaan ja vasta huomenna ajavamme Missisipin kautta Louisianan New Orleansiin, mutta päätimme kuitenkin jättää Panama Cityn "ensi kertaan" ja viettää New Orleansissa yhden ylimääräisen päivän.

Tässä maassa riittää vaihtoehtoja.

Matkaa taitetaan suomalaisella sisulla veden voimalla.

Suuntasimme siis Mobilen keskustasta I-10 tietä länteen ja ylitimme Missisipin osavaltion rajan. Ocean Springsin kohdalla jätimme moottoritien ja poikkesimme pienemmälle US-90 rantatielle, joka kulkee mm. Biloxin, Gulf Portin ja Bay St. Louiksen läpi. Tämä Missipin ns. Gulf Coast kärsi kovasti Katriina-hurrikaanin tuhovoimasta elokuussa 2005. Myrskyn jäljet näkyivät karulla tavalla ajaessamme tästä läpi vuonna 2008, ja iloksemme saimme tänään todeta, että alue on toipunut Katrinasta hämmästyttävällä tavalla.

Katrinan runtelemien kaupunkien elämä ei kuitenkaan ole täysin ennallaan. Tyhjiä tontteja rannan tuntumassa on varmaan yhtä paljon kuin rakennettuja. Rantaraitti on kuitenkin siistiytynyt kaikesta romusta ja väliaikaisesta asumuksesta. Uusia taloja on rakennettu ja tiet korjattu. Moninpaikoin talot on rakennettu paalujen päälle, vähintään pari metriä maantason yläpuolelle.

Edessä siintää Biloxi ja ensimmäinen kasino.

Ennen Katrinaa, Biloxin ja Gulf Portin alue oli tunnettu paitsi kalastuksesta myös kasinoista. Hard Rock Cafe oli juuri avannut uuden kasinon Biloxiin ennenkuin Katrina iski ja huuhtoi rokkikuppilan Meksikonlahteen. Mutta jo vuotta myöhemmin Hard Rock Casino avasi ovensa uudelleen, entistä hienompana tietenkin. Myös muut kasinot toipuivat Katrinasta pikavauhtia. Ajaessamme Gulf Coastin läpi neljä vuotta sitten, tunsin uutuuttaan kiiltelevät kasinot surkuhupaisina seudun ollessa vielä rauniona ja ihmisten kärsiessä hurrikaanin traagisista vaikutuksista. Tänään asuinympäristö vaikutti palanneen ainakin pääosin normaalitilaan, ja saatoimme käydä katsastamassa mudasta nousseen Hard Rock Casinon.

HRC-skitta tervehtii ylpeänä tulijoita.

Amerikan varoitukset ovat lähellä sydäntäni, joista tässä taas yksi esimerkki.

Tienpäällä ilmaiset hyväkuntoiset veskit käytetään iloisena hyväkseen. Hard Rock veskissä peilitkin rokkasivat.

Rokkaava peilikummajainen

Palasimme isolle tielle rantatien muuttuessa tavalliseksi pikkutieksi, ja hyödynsimme Louisianan vierailukeskuksen palveluita osavaltion rajalla. Amerikkalaiset ovat hulluina jouluun, mutta vierailukeskuksen parkkipaikalla törmäsimme lava-autoilijaan, jolta oli kyllä karannut mopo käsistä.

Kymmenet pehmolelut on kiinnitetty pick-uppiin nippusitein, ja "mollukoihin" on kiinnitetty jouluvalot.
Joulupirssin apukuskin penkillä istuu vielä pehmohirvi.

Matkalla on kiva särpiä vierailukeskuksen ilmaista kahvia. Olisipa se vielä Presidenttiä..

Teimme iltapäivästä vielä muutaman kymmenen kilometrin lenkin matkalla New Orleansiin. Kaupungin pohjoispuolella sijaitsee valtava Pontchartrain-järvi, jota halkoo pohjois-eteläsuunnassa 38 kilometrin mittainen, 50-luvulla rakennettu Pontchartrainin väylä. Silta on 2* kaksikaistainen, ja sillalla saa ajaa satasta. Sillan ylitys maksaa pari euroa, joten hulluilla halvat, ja tällä kertaa huikaisevat huvit.

On sitä pitkiä siltoja menty ennenkin mm. Keys-saarilla, mutta ei läheskään näin pitkiä.
Vastaavia saa muualta maailmasta hakea.

Silta ottaa välillä korkeutta laivaväylien vuoksi.

Missisipin aurinko on kirkas ja lämmin. Tykkään.

Maata näkyvissä

Pontchartrainin silta oli todellakin ajamisen arvoinen kokemus. Silta on maailman toiseksi pisin. Muutamaa kilometriä pidempi silta löytyy, mistäpä muualtakaan kuin, Kiinasta, avattu vuonna 2011.

Saavuimme illansuussa New Orleansiin ja majoituimme ihan ranskalaisen korttelin ja Bourbon Streetin tuntumaan. Nyt vähän unta, ja huomenna täydellä akulla tutustumaan uudelleen etelän hetelmään nimeltä New Orleans.